Mallasuutejuurekset


Uunijuurekset saavat maltaista aromia Tuoppi Kotikaljauutteesta. Nämä käyvät lisukkeena niin lihan, kalan kuin kanankin kanssa.

Mallasuutejuurekset
4
1 tunti
3 kpl punasipulia kuorittuna ja lohkoina
5 kpl porkkanaa pestynä ja reiluiksi paloiksi leikattuna
1/2 lanttua kuorittuna ja reiluna palana
1/3 juuriselleriä kuorittuna ja reiluna palana
4 pientä punajuurta kuorittuna ja lohkoina
4 pientä palsternakkaa pestyinä ja puolitettuina
2 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
1 rkl ruokosokeria
1 pss Tuoppi Kotikaljauute
1 dl kanalientä
100 g voita

Sekoita juurekset yhteen uunivuoassa ja mausta suolalla, mustapippurilla sekä ruokosokerilla.

Yhdistä kattilassa kotikaljauute, kanaliemi ja voi. Kiehauta. Kaada liemi juuresten joukkoon ja sekoita tasaiseksi.

Paahda uunissa 200°C asteessa noin 45 minuuttia. Kypsennyksen puolessa välissä kääntele juureksia ja kauho vuoan pohjalle valunutta nestettä juuresten päälle.

VINKKI!
Kun juurekset ovat kypsiä, voit kaataa liemen vuoan pohjalta paistinpannulle ja keittää kunnes sitä on jäljellä noin puolet. Kaada kokoon keitetty liemi takaisin juuresten päälle ja sekoita tasaiseksi.